Annan kivien hieroa sielua

Kesyttäydyn tarpeen mukaan, mutta alkaa tehdä jo mieli näyttää niille hampaita.

Huskien huuto laakson toiselta kupeelta, nekin on häkitetty, eivät pääse minnekkään.

Pelkkää lumetta, päätän, ja teen silti omat päiväni.

Otan kengät pois ja annan kivien hieroa sielua koko kotimatkan.

Risuja hiuksissa

Olen metsän eläin, kotona puiden katveessa.

Silti vanhanaikainen ajatus lävistää pään: vähän kuin olisin ulkomailla. Alkaa naurattaa.

Sillä tässä minä nyt olen, risuja hiuksissa, elementissäni. Perhonen istuu olkapäälle.

Metsä soittaa jotakin kumisevaa sävelmää, jota korvat eivät kuule mutta jonka tahdissa koko keho tanssii.

Selän alla koko maailma

Haluan lähteä lentoon, otan jo kiihdytysaskelia, mittailen ponnistuspaikkoja.

Sitten vain menen, ja vaikka pelkään, alan nousta!

Muutun taivaankanneksi, selän alla koko maailma.

Siellä sinäkin olet.

Penkeillä vanhat varjot

Mutkittelen tien mukana, risteyksessä lepattavilla lehdillä on sammakoiden sielu.

Näen penkeillä vanhat varjot, kiipeän niiden syliin lepäämään ja suljen silmät.

Matkalla tapaan veitsi kädessä kulkevan naisen, kohteliaan hevosen, keskelle tietä telttaa pystyttävän miehen ja cowboy-hattuisen sedän.

Silmien ohi juoksee muitakin hahmoja ja jokin lehahtaa ilmassa, ehkä kotka? Riippuliitäjä? Kärpänen?

Parempaa aikaa ei ole

Kerron teille salaisuuden: kuvittelemasi tulevaisuus ei ole olemassa!

On vain tämä hetki, ikuisesti. Parempaa aikaa ei ole, ulkona on aina sää, hymyily on ilmaista, onnellisuudesta päätämme itse, ja meille on annettu kehot, joista pitää huolta.

Meille on annettu älykkäät mielet. Miksi niin usein unohdumme silti samoihin, hedelmättömiin ajatuksiin? Kuka ne on meihin asentanut? Eikö evoluutio ja kehitys olekaan meidän kaikkien vastuu?

Olla itsensä paras versio. Päättää omasta ikuisuudestaan.

Olla nyt, mitä haluaa olla aina.

Kauriiden keveät koivet

Löydän takaisin keittiöön: sukellan pinaattiin ja kieriskelen kukkakaalissa.

Auringolla on keltaiset kädet, ne koskettavat kaikkea uteliaana, ja lintujen suut huutaa "Kevät! Kevät! Kevät!"

Kauriiden keveät koivet, loivat päivät ja lämpöä ahnehtivat solut.

Avaan oven ja annan uuden ajan alkaa.

Minimaaliset ja riittävät

Kaikki on tutuilla paikoillaan. Näyttää erilaiselta. Katselenko jotenkin eri kulmasta? Olenko itse ehkä suoristunut?

Kirjoitan kaksi tuntia, kolme lausetta. Kolmannessa tunnustan: en meinannut onnistua. Mutta siinä ne nyt ovat kuitenkin, ihan hyvin, minimaaliset ja riittävät sanat.

Minimaaliset ja riittävät päivät. Ja minä.

Juoksen leipomoon hakemaan vadelma-kerma -leivoksen. Olen sellaisella tuulella, vähän vaaleanpunainen ja ilmava.

Seuraan omia jalkoja

Olen unohtunut välitiloihin. Oviaukkoihin, aamun ensimmäisiin minuutteihin unen ja valveen rajalla, puoleen väliin lausetta, kahvikuppia.

Päästän irti isoimmasta ilmapallosta. Sen täytyy saada lentää vapaana, ja minun tätyy saada mennä tästä, maata pitkin.

Otan taas kiinni kiertokulusta. Se tuoksuu välillä kohmettuneelle lumelle, välillä unohtuneelle ruohikolle, kuolleelle lampaalle.

Seuraan omia jalkoja, kyllä ne vievät perille.

Eläinpäivä

Maisemalla on luminen viltti. Se alkaa heti kääntyillä sen alla levottomana, raapia reikiä. Kävelen alamäkeen niin kuin ponit, ihminen olisi liukastunut.

Menen laskemaan lempimäkeä, ohi vesiputouksen, nyppylän sivulle, metsiköstä läpi. Tulen kauhean iloiseksi pandakarhuksi.

Illalla olen pulu, räpyttelen siinä joogamatolla takkatulen edessä.

Aika hyvä eläinpäivä.

Aasi ja harakka

Käyn tavalliseksi naiseksi naamioituneen noita-tohtorin luona. Erehdyn päivästä, mutta saavun oikealla hetkellä. Siellä on hämärää ja lämmintä, nurkassa laulaa kanarianlinnut. Laitan tohvelit jalkaan ja muutun taikinaksi.

Saan selkärangan seuraavana aamuna. Alan hymyillä samalla hetkellä kun naapurin aasi huutaa iii-aaa ja harakka heiluttaa pyrstöä oksalla.

Keskipäivällä alkaa kolmen minuutin lumisade. Se katoaa ilmasta yhtä nopeasti kuin tulikin, en melkein ehdin huomata sitä. Sitten on taas tämä ikuinen huhtikuu.

Ennen hämärää risteytän porkkana- ja lanttulaatikon ja ajattelen mummoa. "Vähemmän riisiä kun ohjeet sanoo niin tulee hyvä!"

Kaapissa on kanelia. Syön liiat riisit pois ja ajattelen edellisen yön unia.