Aikaan piirretyt viivat

Otan samat kuvat uudestaan, samat katot ja samat savupiiput, kirjoitan samat tyhjät ajatukset -en edes huomioi, huomaan vaan että ovat taas menneet, valoisat yöt ja se kesäntapainen, tuliko se edes koskaan perille?

Syksyllä korjataan satoa.

En ole maannut riippukeinussa enkä rannalla, mutta liikaa olen tuudittautunut ajan illuusioon.

Sitten se käveli ovesta sisään, koputti olkapäähän ja osoitti kalenteria, hei, herätys, olen taas täällä.

Aikaan piirretyt viivat, kompastun niihin jos en opi hyppäämään.

Vihdoinkin

Tuntuu kesältä.

Vihdoinkin!

Olet täällä kun heinäkuu alkaa hiipimään kohti viimeisiä päiviään,

kohti viimeisiä päiviäni,

täällä,

vihdoinkin.

Tunnut kesältä.

A bug named Gregoria

'One morning, as Gregor Samsa was waking up from anxious dreams, he discovered that in bed he had been changed into a monstrous verminous bug. [...] His numerous legs, pitifully thin in comparison to the rest of his circumference, flickered helplessly before his eyes.'

***

A bug named Gregoria?

***
I did a close reading of Kafka's Metamorphosis earlier this year. Maybe it surfaced now, in photography.

***
I was just crawling out, out of, out of the window.

***
I need air,

constantly.

Tule hyvä

Alan epäillä, että ne lisääntyvät kun käännän katseeni. Millä helvetillä mahtuvat, no eivät mahdu -alan valikoimaan. Doris Lessing joo, Philip Roth ei, David Foster Wallace ehkä.

Odotin jonkin sortin muutosta, siivousta, tyhjennystä. Sitten toimeen, aloitin varovasti vaihtamalla fonttia, väriä ja lakanat. Otin myös varmuuden vuoksi loparit.

Suomu kerrallaan, kuoriudun, luon. Aika paljon vielä sanoja minun ja syyskuun välissä.

Älä tule paha, tule hyvä.

Ottaa varpaista kiinni

Ehdin viimeiseen junaan, siihen joka lähtee 00:01. Alkaa ukostaa, suljen junan ikkunan, luen ilman muistiinpanovälineitä ja syön herneitä. Omalla pysäkillä tulee jo kaatamalla, kääriydyn huiviin ja annan sateen juosta hymykuoppiin.

Makuuhuoneessa salamoi, jätän ikkunan auki jotta kuulisin. En malta nukkua, piirrän matemaattisia saniaisia ja koitan saada valon välähdyksistä kiinni, viimeiset viivat tulevat pimeydestä.

Aamu nousee aurinkoisena. Laitan paidan päähän ja huivin paidaksi, luen ilman muistiinpanovälineitä ja syön herneitä.

Annan maapallon juosta ympyrää. Minä istun auringon eteen, se ottaa varpaista kiinni ja värjää jalat.

Taputtavat käsiään

Ilmalla ei ole enää rajoja, se valuu tasapaksuna joka ikiseen nurkkaan ja vain puut koittavat vielä saada sitä liikkeelle. Ikkunat menettävät merkityksensä, voisivat yhtä hyvin, tai ei.

Alkaa keittää ja korvissa humisee. Juuri ennen oikosulkua vedän johdon seinästä -valo sammuu, mutta mitään ei räjähdä. Aivot sulaa korvista ulos, nuolen niiden jäänteitä lattialta.

Seuraamuksena pakenen kädenmitan päähän ja se riittää, siellä on jo toisenlaista, siellä on puhuvia kettuja ja lumiukko vilkuttaa minulle pesukoneen luukun takaa joka kierroksella. Luulevat minun, no ei ole ensimmäinen kerta, mutta näinhän minun usein käy kun saan tarpeeksi maata taivasalla.

Nauran vedet silmissä, nauran sillekin etten pysty.

Aamun viimeisissä unissa osaan jo sanoa, että 'tämä on se kohta, jossa voisin alkaa päättämään mitä täällä tapahtuu'. Sitten vähän laiskasti jään seurailemaan, kalliolla on mökki, alapuolella sauna. Uimaankin pääsee, mutten mene, ihmettelen sitä herätessä.

Luen tyhjään muistikirjaan uudet rivit. Kukaan ei tuomitsekaan temppujani, taputtavat käsiään.

Vähän ikävä

Kesä, kirjoitetut sanat eivät kuulosta itseltäni, harjoittelen puhumista, se on sujunut ihan okei.

Kuvien maailma rajoittuu edelleen keittiöön ja takapihalla. Voisinpa ottaa valokuvia unistani, olin juuri Tsekkiläisessä pikku-kaupungissa ja esittelin siellä Hong Kongilaiset reiki-hoitajat Itävaltalaiselle astraali-siskolleni (hyvin meni, vaikka unohdinkin yhden nimen).

Toisena yönä taitoin matkaa omalla lentävällä lautasella, se oli Alpeilla. Crash-landasin kapineen suoraan mekaanikon talliin huoltoon ja uteliaille jouduin selittämään että joo tässä ei ole kattoa kun tämä on niin kuin skootteri, lyhyille matkoille ja yksityishenkilöiden käyttöön. Seuraavana päivänä netissä (eräänlainen unimaailma kai sekin) eteen tuli tämä.

Sata muutakin ajatusta ja miljoona tunnetta, aavistus ja aivastus, levoton leipuri, kekseliäs kokki, olin jotain muutakin odotas, sekin alkoi oolla, ja sitten vielä ne hymyt. Minusta tuntuu että tosiaankin odotan jotain, kyllä se varmaan on jo matkalla? Jännittää.

On ollut vähän ikävä,

kotiin, kotiin ja kotiin.

Yksi niistä on tuolla taustalla:

Vuoden pisin päivä

Vuoden pisin päivä uhmaa säätiedotusta: taivas repeää, mutta valolle. Liikun paljain varpain palatsin nurmikolla, välillä nostan jalkapohjat kohti taivasta, yksitellen tai yhdessä.

Repussa mukana vettä, villasukat ja kaksi viikunaa -en tarvitse villoja, piileskelen huivien alla auringolta. Kaninpurema matto oli joskus turkoosi, kannan sitä silkkinauhoilla.

Sitten makaan maassa selälläni, gongin värinä pyyhkäisee kauttani kohti lintujen laulua ja tiedän että tämä on se hetki kun

nenänpää palaa.

Hetken verran olen jossakin vihreässä ja ihanassa, bussimatkan päässä kotoa. 

Uusi luku

Herätessäni saan uuden luvun, onnittelut Galapagos-saarilta ja lahjan, jota en ole toivonut,

mutta jonka saapumista on siivittänyt kuulemma, muka, ainakin 20 000 vihjettä.

En myönnä mitään, tai no uskaltaisinkohan sen sanoa että täytin jo..?

Elän ehkä neljättä nuoruuttani.

Tänään on jo jonkun muun päivä. On taas arki, syön aamupalaksi kakkua sängyssä.

Hahmotelma häntäpäästä

Keittiössä on aina hämärää, ja tuntuu että korvienkin välissä on. Brittiläinen ilmatila on samaa sameaa lajiketta.

Aurinko kuitenkin paistaa koko ajan, yölläkin. Kysehän on vain perspektiivistä.

Jonkinlainen hahmotelma häntäpäästä, mutten ole ihan varma missä alkuajatukset ovat.

Aloitan silti kai vaan tästä näin, heti seuraavan pisteen jälkeen.

Lisää varpaita

Retkellä omassa makuuhuoneessa, taivaalla polkuja, tutkin niitä ja omia varpaita.

Kuvittelen uusia päiviä ja vanhoja öitä, haluan nukahtaa heti että molemmat tulevat lähemmäs.

Jalkapohjat ikävissään itkevät Alppi-maisemien muistolle. Itse en kaipaa seikkailuja,

tai no Meksikoon voisin lähteä. Tai mielikuvitusmatkalle puuhun.

Kuulet varmaan väärin, kuuhun, herään jossain yläpuolella, loistavat kasvot, sipaisen niitä sormenpäillä.

Putoan takaisin höyhensaarilta polyuretaani-patjalle. Ei täällä ketään ole, ei ketään, hapuilen peittojen lomasta jotakin elonmerkkiä, löydän lisää varpaita, ovat kai omiani nekin.

Ensimmäinen päivä

Kesän ensimmäinen päivä, tulee vain kerran. Ehdin istua sen kanssa.

Asioita ja niiden varjoja. Tässä minäkin olen, pala lihaa, väreilen auringossa.

Mielikuvituksen varjotanssi, otan sen, otan sen kädestä, otan kiinni.

Olen haikaillut lentokoneiden perään, pois.

Tässä minäkin olen, otan sen kiinni.

Piu pau tästä pelistä.

Ei ihan vielä.

Pois.

Tässäkö on kesä

Huomaan: toukokuu on jäänyt välistä! Viimeksi kun katsoin oli huhti, ja tässä on kesä.

Joogaan kymmenen vuotta vanhassa tuulitakissa, ilman sukkia.

Sanon niillekin että nyt on kesä. Varpaille.

Olo tuntuu huijatulta. Auttaisikohan jäätelö?

Tässäkö on kesä? En usko vieläkään,

jankkaan.

All over my plate

The leaf has a sturdy spine, I carve it out with a knife and the rest bends to my will.

For fillings I butcher apples and rhubarb, they camouflage amongst the tri-coloured rice and seeds.

Spices wear invisible coats, feta screams look at me look at me.

All ready, I send the parcels to my mouth.

***

Yeah you wish you were here too, pity pictures don't smell.

(Like cabbage? But I like cabbage!)

Maybe in the future we can already reach through the screen -would you do that, would you dare?

To eat my photographs.

And the next time I'd look at my blog, all the plates.. empty!

***

Today I want to write stories

all over my plate.

***

Opening line: Once upon a time there was a cabbage..

***

The end!

Pää pensaassa

Olen ollut pää pensaassa. Aika monta vuotta varmaan.

Asteittain astun esiin, sanon tämä on minun käteni ja se kirjoittaa, tämä on minun mieleni tanssiva.

Ohikiitäviksi hetkiksi annan mennä, haukon henkeä vapaapudotuksella -se on uni.

Ja valveilla vähän toivon, että se jatkuisi.

Herää! Herää vaikka olet jo valveilla.