***
***
Kaupunki. Kapkaupunki. Olen kutsunut sitä kodiksi neljän vuoden ajan, enkä vieläkään ole ihan varma mitä ajatella. Se muuttuu koko ajan, ja minäkin muutun. Minä pidän siitä, ja joskus vähän inhoan. Ehkä se ajattelee samaa minusta.
Kampuksella on kaunista, mutten tiedä miten siellä ollaan. En oikein kuulu sinne, enää. Kuljen ihan läpinäkyvänä ja mahdollisimman pieniä kaaria. Joskus näen vanhan itseni kikattamassa vanhojen opiskelukavereiden kanssa jossakin vanhassa paikassa, ja sekin tuntuu oudolta. Tavallaan kaikki on tuttua, mutta se on ehtinyt kääntyä ympäri ja pullahtaa ulos jotenkin kummallisen muotoisena. Mikä tuo on? No sehän on opiskelija, joka lukee bussissa tenttiin. Opiskelija, jolla on ryhmäluento, paljon muistiinpanoja ja opiskelijakortti kaulassa. Se en ole minä. Minulla on iso käsilaukku, iso nuttura ja keskusteluja papukaijoista, persialaisista matoista ja kurkuman terveysvaikutuksista.
Lopulta näen parhaiten ne pienet asiat. Miten joki täyttyy sateella niin, että alan ajatella kumivene-seikkailuja ja vedenalaisia valokuvia. Miten naapuruston taloilla on suloiset katot ja ilahtuneet ikkunat. Miten paistan punajuuria pannulla, millainen valo tulee lampusta kun luen illalla nenään saakka peiton alla, miten herään aamulla koululta kantautuviin lasten ääniin ja miten istun keittiössä kuivausrummun päällä samalla kun siellä puhutaan neljällä suulla samaan aikaan.
No comments:
Post a Comment