Ihmiset laumoissa, välttelen niitä. Kuulevatko ne koskaan itseään, kun se on jo yksinkin niin vaikeaa?
Epätavallisia hetkiä, en onnistu muotoutumaan mukaan. Olen vararenkaana takakontissa, erilainen samanlainen. Koitan vähän kömpelösti pyöriä.
Mutta kun en minä etene pyörimällä. Kyllästyn kesken elokuvia, istun hiljaa pöydässä, enkä pidä pizzasta.
Mistä nämä joukkoharhat on edes keksitty? Kuuluuko tässä kohden nauraa?
Pakenen, otan kirjan ja menen puiden alle syömään kakkua.
Aurinkolinnulla on niin vauhdikasta, etana kiipeää puuhun ja ampiainen heittää minua oksalla.
Tähän minä mahdun.
Miten tuttu tilanne, monesti koettu. Ennen saatoin pyrkiä roikkumaan vararenkaani, en kehdannut muuta. Nykyisin en kehtaa olla tekemättä kuten minulle itselleni on hyväksi. Lähden pois, vaihdan puolta, olen hiljaa.
ReplyDeletePitää olla niin kuin tuntuu parhaimmalta. Sen voi tehdä ilman röyhkeyttä. Tiedä että tiedät sen, kunhan sanon.
Kiva kuulla. Niin, mitä enemmän kuuntelen itseäni, sitä vähemmän viitsin teeskennellä muillekaan. Tekisi mieli kai vielä jotenkin selittää tätä, mutta taidamme olla samalla aaltopituudella jo valmiiksi.
Delete