Kurkottelin kivien alle

Sade oli tulossa, menin sitä vastaan. Kohdatessa olimme molemmat hitaita ja rauhallisia.

Oli niin hiljaista, että kuulin maanalaisen puron solinan. Jäin hetkeksi sen rytmiin kiinni, kurkottelin kivien alle.

Kysyin yhdeltä vihreältä, mikä sen nimi nyt taas olikaan. "Hiirenvirna," se vastasi hienostuneesti. Taisi olla aika onnellinen.

Kannoin ulkona kasvaneet lauseet sisälle, aika hienoja. Tarvitseekohan niitä kastella?

Kannan nokkoset keittiöön

Lounaaksi kannan nokkoset keittiöön, nyhdän ensimmäiset ruohosipulit ja kerään suolaheinät suoraan suuhun. Olen silmistänikin jo ihan vihreä.

Kirsikkapuu varistaa lehtiä, ajattelen lohikäärmeitä ja lounatuulia ja lennän niiden mukana pitkin mutkia.

Hämärässä näen miten kaikuluotain heittää lepakot lentämään spiraaleja. Niiden profiilit taivaalla ovat juuri sellaiset kuin kuva supersankarin trikoopuvussa.

Sitten nukahdan parvekkeelle ja herään, kun alhaalla laaksossa auto tööttää kovempaa kuin heinäsirkaat hinkkaavat jalkojaan.

Vaikka tulisi mahanpuruja

Lopetan hämmentämisen, enkä edes katso mitä keitoksessa kelluu. Se saa kypsyä pienellä lämmöllä itsekseen.

Tiedän sinne menneen raakoja suunnitelmia ja esikypsennettyjä ideoita, kaikenlaista mitä päästä nyt sattui löytymään.

Päivän päätteeksi maistan kaksi lusikallista. Maku on kutkuttava, mutta tässä on nyt kyllä aika paljon pureskeltavaa.

Kokonainen kattilallinen omia unelmia. Alettava lusikoimaan, vaikka tulisi mahanpuruja.

Annan kivien hieroa sielua

Kesyttäydyn tarpeen mukaan, mutta alkaa tehdä jo mieli näyttää niille hampaita.

Huskien huuto laakson toiselta kupeelta, nekin on häkitetty, eivät pääse minnekkään.

Pelkkää lumetta, päätän, ja teen silti omat päiväni.

Otan kengät pois ja annan kivien hieroa sielua koko kotimatkan.

Risuja hiuksissa

Olen metsän eläin, kotona puiden katveessa.

Silti vanhanaikainen ajatus lävistää pään: vähän kuin olisin ulkomailla. Alkaa naurattaa.

Sillä tässä minä nyt olen, risuja hiuksissa, elementissäni. Perhonen istuu olkapäälle.

Metsä soittaa jotakin kumisevaa sävelmää, jota korvat eivät kuule mutta jonka tahdissa koko keho tanssii.