Kaikki alkaa palautua. Tutut katot, äänet, reitit ja tuoksut.
Hikisen käden kyynerpää litistää minua käsivarteen rannerenkaat kilisten ja vieras suu sanoo ''älä valehtele''. Minä en anna periksi kummallekaan, katselen puolikkaan kuun haamuraajoja junan ikkunasta ja hymyilen sille, itselleni, muille. Kyynerpää alkaa puhua, se osaa sanan ''please'', ja suun kovat sanat lipuvat kauemmas, pois kuulumattomiin.
Kulman takana vaappuvat mummot, joku myy portilla hedelmiä. Lautalattia pomppii oven ali sinne missä minä kellin kukkalakanoissa ja ikkunan pielet huokailevat suut ammollaan.
Päädyn puun alle piiloon auringon kovaa kosketusta ja tottulen kaupungin ääniin.
Oletko ollut jo kauankin siellä? On vähän eroja näissä kuvissa siihen kuvaan, mikä aukeaa täällä ikkunasta. Lunta ja pakkasta. Toivottelen siis oikein hyvää eloa ja oloa siellä. Muutitko pysyvästi?
ReplyDeleteJuu uskon, siellä taitaa olla oikein paukkupakkaset.. Muutaman päivän mä olen vasta ollut ja vajaa vuosi olis tarkoitus nyt olla, vanhaan kotikaupunkiin on ollut jännittävää palata! Kiitos toivotteluista, sitä minäkin toivon :-)
DeleteOkei, oikein hyvää vuotta sinulle sinne!
DeleteHoo, vai siellä taas! Odotan innolla sekä värikkäitä kuvia että tarinoitasi, Martta! Nauti.
ReplyDeleteJoo näin tässä nyt taas kävi, ja kyllä minä ihan rehellisesti nautin. Kaikki tuntuu hämmentävän tutulta ja silti tekisi mieli huutaa ääneen että hei olen juuri saapunut! Hyvää suomettumista sinulle, onneksi olette saasteista pois, se tuntuu niin pahalta ajatukseltakin.
Delete