Hymyilen sieraimilla

Junassa mies rummuttaa ilmaa niin, että sille tulee hiki. En kuule mitään, mutta sen päässä on oltava musiikkia. Hymyilen sieraimilla ja sisäänpäin.

Omassa päässä hajanaiset ideat, joiden odotan järjestäytyvän täsmälliseen riviin paperille. Kilometrikaupalla sanoja, kai ne nyt jotain tietävät! Rummuttelen niitä esiin näppäimistön liepeillä enkä uskalla hikoilla.

Parempi vain syödä vihreitä, nukkua riittävästi ja liikutella kehoa (se tykkää siitä). Kyllä ne sitten tulevat, ilman maanittelua, sanat ja hyvä mieli.

Lintujen kaupunkiasunto on tyhjillään, saisikohan sitä vuokralle?

Säädetään taajuudet

Tapaan ystävän, jonka kanssa ei olla nähty kai melkein seitsemään vuoteen. Lontoo paistaa meille aurinkoa, on sillä tavalla vieraskorea.

Tongitaan menneitä tavan vuoksi ja sitten säädetään taajuudet tähän näin, puiston penkille, kasvisruokapaikan kellariin, kahvikupin kahvaan.

Moni asia on toisin, kuten mantere. Ja jotkut asiat ne vain pysyy: hänellä on päällä punaista. Odotellessa innostun punaisesta piposta, kaulaliinasta -vääriä hälytyksiä.

Oikeaa henkilöä käärii punainen takki. Minä käärin kädet ympärille, ystävää on kiva halata.

Irralliset huomiot

Irralliset huomiot:

Kokeilen kameraa keittiön ulkopuolella: leikin luontoa, mutta puistossa tuntuu vähän huijaukselta. Teeskentelevät oravat ja muut villieläimet, ihan kesyä.

Kävin yskimässä lääkärille. Kolme mahdollista skenaariota, joista ensimmäinen on "you are a human being." Nyökytän innokkaana, vaikka vähän kiinnostaa ne muutkin vaihtoehdot.

Huomasin vasta, että loppuvuodesta putosin valon mukana matolta. Ei kuhmuja, mutta muuten epämiellyttävää. Nousin nyt takaisin, oh, taikamatto!

Olen ainakin myös kameli ja varis, puu ja krokotiili, laitoin vihreät vierekkäin.

Kaupanpäällisiksi sympatiaa

Ostan yskänlääkettä ja teetä, saan kaupanpäällisiksi sympatiaa.

Äidiltä saan neuvoja: koska olet tyttäreni [...] kannattaisiko mennä lääkäriin eikä odottaa viime tippaan. "Joo" sanon minä, ja menen töihin.

Olen vähän kateellinen vuodentakaiselle itselleni, sille joka keräsi nokkosia, jonka etupihalla kasvoi vuoria ja joka poimi lauseita poluilta.

Nyt näin pajunkissat junan ikkunasta. Melkein haluaisin laittaa vitsoiksi.

Ja aivan varmasti tuoreeks, terveeks.

Tuleva vuosi? Yllätysmuna-osastoa edelleen.

Venytän viikonloppua

Venytän viikonloppua molemmista päistä ja siirryn pohjoisen satukirjan sivuille.

Va söt, så snygg -ja voi kuinka käytännöllistä! Ihailen kolminkertaisia ikkunoita ja nukun ilman sukkia.

Vaikka ulkona on myrsky. Vaikka sade tulee takista läpi. Vaikka lumi lentää vaakasuorassa eteenpäin, taaksepäin.

Vaaleanpunaisten lasien takana on lämmin.

Hengitän keskivartalolla

Elän edelleen säässä, lämmittelen jokaisessa säteessä kuin lisko ja hengitän keskivartalolla. Alkaa sulaa, koko olemus!

Sitten taas synkkenee. Kaikki kohmeiset räpylät. Alkuasukkailla ei ole edes sukkia, pikkukengissä!

Tihuttaa, annan sateen räpsytellä vetisiä silmiään enkä väistele. Aamulla kun se herää kaikki pisarat ovat kuivuneet ja kissat kiehuvat auringossa turkit päällä.

Sovitan kevättakkia iltapäivien olkapäille, tule jo, tule jo!

Epätäydellisiä lauseita

Venähtäneen ketutuksen jälkeen teen päätöksen: puhallan liekin sammuksiin kynttilän toisesta päästä.

Alkaisikohan välillä jo vaihteeksi hymyilyttää? Alan ainakin heti ajatella värejä.

Ilahdutan itseäni kävelemällä ajatushautomosta hölynpölyyn. Kerään kassiin kontrastia: turhanpäiväisyyksiä, tyttömäisyyksiä, hömpötyksiä.

Vakaa, ei, mutta niin hemmetin vakava! Self-diagnosis: perfectionism. Niin niin, en olisi minäkään uskonot.

Siedätyshoidoksi rumia piirustuksia, epätäydellisiä lauseita ja keskeneräinen esitelmä.

Neljän tuulen päiviä

Keväästä ei kuulu vieläkään mitään. Ovatkohan muistaneet koko asiaa?

En jaksa enää tätä nuhjuisuutta! Villahousuja, huppuja ja muita.

Neljän tuulen päiviä, huojun sinne tänne.

Nyt tarvitaan uudismieltä: taivuttelen ajatuksia, omia ja muiden.

Uutta höyryä

Tammikuu puhisee, meinaan nuupahtaa sen alle. Yhtenä aamuna sitten vain herään erilaisena, niinkuin samat ääriviivat olisi väritetty esiin. Uutta höyryä!

Uskallan ajatella kevättä, se vilauttelee välillä hampaitaan mutta taivas pysyy vielä kiinni. Revi se, riekalaiksi, kannustan.

Keskellä yötä, keskellä kaupunkia ajaudun yllättävään katsekontaktiin: kettu, laiha, hännätön. Se ei revi mitään, olisipa jotain, kasvissyöjän kassissa pelkkä banaani.

Sitten alan katsella kaikenlaisia majoja, puissa ja muissa vihertävissä nurkissa, jonne voisimme muuttaa molemmat.

Jossa metsät kasvavat yhteen

Katoat näköpiiristä. Puut piirtävät minulle kuvia katseltavaksi, tapailevat tuulen tuomia sanoja.

Seuraan seikkailuja sivusilmällä, omat ajatukset mudassa kiinni. Alkavat itää.

Alan kasvattaa näistä omaa metsää, talloa omia polkuja.

Eikä aikaakaan kun ne sitten taas risteävät, rajalla jossa metsät kasvavat yhteen.