Venytän viikonloppua

Venytän viikonloppua molemmista päistä ja siirryn pohjoisen satukirjan sivuille.

Va söt, så snygg -ja voi kuinka käytännöllistä! Ihailen kolminkertaisia ikkunoita ja nukun ilman sukkia.

Vaikka ulkona on myrsky. Vaikka sade tulee takista läpi. Vaikka lumi lentää vaakasuorassa eteenpäin, taaksepäin.

Vaaleanpunaisten lasien takana on lämmin.

Hengitän keskivartalolla

Elän edelleen säässä, lämmittelen jokaisessa säteessä kuin lisko ja hengitän keskivartalolla. Alkaa sulaa, koko olemus!

Sitten taas synkkenee. Kaikki kohmeiset räpylät. Alkuasukkailla ei ole edes sukkia, pikkukengissä!

Tihuttaa, annan sateen räpsytellä vetisiä silmiään enkä väistele. Aamulla kun se herää kaikki pisarat ovat kuivuneet ja kissat kiehuvat auringossa turkit päällä.

Sovitan kevättakkia iltapäivien olkapäille, tule jo, tule jo!

Epätäydellisiä lauseita

Venähtäneen ketutuksen jälkeen teen päätöksen: puhallan liekin sammuksiin kynttilän toisesta päästä.

Alkaisikohan välillä jo vaihteeksi hymyilyttää? Alan ainakin heti ajatella värejä.

Ilahdutan itseäni kävelemällä ajatushautomosta hölynpölyyn. Kerään kassiin kontrastia: turhanpäiväisyyksiä, tyttömäisyyksiä, hömpötyksiä.

Vakaa, ei, mutta niin hemmetin vakava! Self-diagnosis: perfectionism. Niin niin, en olisi minäkään uskonot.

Siedätyshoidoksi rumia piirustuksia, epätäydellisiä lauseita ja keskeneräinen esitelmä.

Neljän tuulen päiviä

Keväästä ei kuulu vieläkään mitään. Ovatkohan muistaneet koko asiaa?

En jaksa enää tätä nuhjuisuutta! Villahousuja, huppuja ja muita.

Neljän tuulen päiviä, huojun sinne tänne.

Nyt tarvitaan uudismieltä: taivuttelen ajatuksia, omia ja muiden.

Uutta höyryä

Tammikuu puhisee, meinaan nuupahtaa sen alle. Yhtenä aamuna sitten vain herään erilaisena, niinkuin samat ääriviivat olisi väritetty esiin. Uutta höyryä!

Uskallan ajatella kevättä, se vilauttelee välillä hampaitaan mutta taivas pysyy vielä kiinni. Revi se, riekalaiksi, kannustan.

Keskellä yötä, keskellä kaupunkia ajaudun yllättävään katsekontaktiin: kettu, laiha, hännätön. Se ei revi mitään, olisipa jotain, kasvissyöjän kassissa pelkkä banaani.

Sitten alan katsella kaikenlaisia majoja, puissa ja muissa vihertävissä nurkissa, jonne voisimme muuttaa molemmat.

Jossa metsät kasvavat yhteen

Katoat näköpiiristä. Puut piirtävät minulle kuvia katseltavaksi, tapailevat tuulen tuomia sanoja.

Seuraan seikkailuja sivusilmällä, omat ajatukset mudassa kiinni. Alkavat itää.

Alan kasvattaa näistä omaa metsää, talloa omia polkuja.

Eikä aikaakaan kun ne sitten taas risteävät, rajalla jossa metsät kasvavat yhteen.

Hämärän keskelle repeää valoa

Jään arjen sivuun seisoskelemaan, varron sen lähtöä ikkunasta. Tiedämme molemmat: pari viikkoa ja se lentää takaisin.

Sitten ovikello soi ja hämärän keskelle repeää valoa. Olen vähän epävarma -tilasinko tämän jostakin? Unesta? Nipistää, en silti herää.

Kaadun kylpyammeessa, en silti herää.

On se totta. Siipisulkia kutittaa, rapsuttelen niitä haarukalla.

Varikset on ripustettu oksille

Sitten tulee valo, ja olen itsekin sellainen. Valoisa.

Varikset on ripustettu oksille, ovat tunnelmassa kiinni jaloistaan.

Luen satuja teepusseista, näen naaman bussin ikkunassa ja kuulen kuinka tarinat putoavat postiluukusta sisään.

Etsin hetken omaa ääntäni, säädän voluumia ja vaihtelen taajuutta. Lopulta käännän kanavan aurinkoon, sieltä tulee musiikkia ilman ääntä.

***
Then the light comes, and I feel like that too. Light.

For the sake of distraction

I cook
for nourishment
for photos
and for the sake of distraction.

While cooking I
play ingredient puzzle in my head
mentally taste the combinations
and relax.

Today on my plate: Roasted butternut squash, marinated carrots, pan fried noodles with orange and cream, toasted cashews and sesame seeds.

Raotan vähän silmiä

En ole oikein ollut oma itseni, eikä tämä blogikaan ole, en löydä ympäsitöstä juuri ollenkaan lauseita, ja tämäkin kuulostaa jo jotenkin pilaantuneelta.

Sitten minulle sanotaan: tiedätkö, vaikka ollaan talviunilla ja kevät ei ole vielä täällä, jossain vaiheessa on kuitenkin hyvä vaihtaa asentoa.

Niin! Vielä ei ole liian myöhäistä, on joulukuun ensimmäinen, juuri sopivasti.

Putoaisikohan luukusta joka päivä jokin uusi idea? Raotan vähän silmiä.