Puut puhuvat minulle

Ehkä se on tämä kevät, tuntuu että jonkin uuden pitäisi alkaa, että jos vain ehtii tähän rytmiin mukaan saa itsekin syntyä uudelleen.

Tuntuu että kaikki tapahtuu kerralla,

että puut puhuvat minulle,

en oikein saa selvää niiden sanoista,

omista ajatuksista.

Yöllä valvoessa mietin mitä laitan seuraavana päivänä ruuaksi ja tutkin jääkaapin ylähyllyä silmät kiinni, unissa olen koko ajan myöhässä, kello hyppii sekunneissa tunteja, 10, 11, 14.

En ole vielä oppinut kontrolloimaan unia,

harjoittelen ensin unelmilla.

Yksin miljoonakaupungissa

Kuuntelisin mielummin linnunlaulua kuin jäätelöautoa, katselisin mielummin tähtiä kuin kaupungin valoja.

Minä vielä!

Oikeasti olen erakko.

Nytkin olen, yksin miljoonakaupungissa.

***

Edit:

Kaksikymmentä minuuttia tämän postaamisen jälkeen koko kortteli pimeni: sähkökatkos.

Kyllä oli hiljaista. Ja pimeää.

Pitäisi olla vähän varovaisempi näiden supervoimien kanssa.

Sataa terälehtiä

Odotan jotain, en ole ihan varma mitä. Mietin, tuleeko se hiipien vai rytinällä.

Sataa kukkasten terälehtiä, ovat ääneti. Pään sisällä kumisee omat monologit.

Etsin uutta kanavaa.

100 days of meditation, day 3.

Food for thought

A friend of mine sent me this quote:

"The work you do while you procrastinate is probably the work you should be doing for the rest of your life." Jessica Hische

I've spent extended hours in the kitchen.

My favourite part is setting up for the picture and choosing for cutlery and crockery.

Better than eating?

Yoga. Outdoors.

Lauseen alkuja

Kävin kirjamessuilla, huomasin siellä että

ruotsalaisen Liv Strömquistin sarjakuva puhuu samaa kieltä kuin kanadalaisen Rupi Kaurin valokuva.

Minua kiinnostaisi MoMA:n retrospektiivi Björkistä, mutta olen väärässä paikassa.

Mikään uutinen.

Ihan kuin olisin unohtanut jotain?

Lauseen alkuja. Puolivälissä pilkku, sitten

Helvetisti melua, miten tämä kaupunki käännetään mutelle?

Näin unta, jossa en uskaltanut 'antaa mennä'.

Ja tässä sitä taas ollaan.

Vuoropäivin

Sana uudelle viikolle: inspiraatio!

Ja sen taustalle kovaa työtä, yksinään sillä ei vielä tee mitään.

Nyt inspiroi: purppuranväriset syötävät, chia, graphic novels & illustrations, varsiselleri (jota ennen luulin inhoavani), kapinoivat naiset, koboltinsininen, pohjoismaat ja 3D-printing.

Vähemmän on kiinnostanut lähdeluettelon näpertäminen, mutta ei puhuta nyt siitä. (Edit: ainiin, kovaa työtä jne.)

Vuoropäivin olen myös valmis valloittamaan maailman ja pakenemaan maan alle. Toistaiseksi olen päässyt takapihalle asti ja kokeillut peittoa.

P.S. Come home soon.

Mokkasiinit, mokkasiinit!

Ihan paska viikko, ja kun kuvittelen ettei voi enää mälsemmäksi muuttua niin odotan bussia keskellä yötä viisikymmentäviisi minuuttia.

Loppuviikonlopun odotan maanantaita ja vihaan tasapuolisesti kaikkia.

Jotain hyvääkin: joogan ulkokausi avattu, dediksiä pidennetty melkein viikolla palon jälkiseuraamuksena -omalle kohdalleni tuli tarpeeseen, ja

mokkasiinit, mokkasiinit, mokkasiinit! Ensin halusin melkein nukkuakin ne jalassa, nyt haluan koko ajan avata oven ja kirmata puistoon.

Tai noh, hautausmaallahan minä käyn. Siellä on huomattavasti vähemmän meteliä, huomattavasti enemmän tilaa, eikä kukaan pelaa jalkapalloa.

Yhdessä nurkassa uskallan istua puun alla, uskoakseni siihen ei ole haudattu ketään.

Kompastun meteliin

Kompastun meteliin ja kumahdan maahan. Silmät hämmennyksestä ammollaan etsin itseäni keväästä, kunnes en enää jaksa katsella vihjeiden perään.

Istun puunjuurelle aurinkoon, pudotan olkapäät, silmäluomet, repun, kaiken painavan, ja kellun lämmön mukana ilman ääriviivoja.

Lopulta kopautan omaa tuntoani. Ja siinähän minä olen, ihan tallessa!

Kastemadosta vasemalle, linnunlaulusta alas, kevään ensimmäisen päivän kohdalla, kyynelten jälkeeen, hymy.

Taidan sittenkin muistaa kuka olen.

Pari päätöstä ja johtopäätöstä

Aika värikästä, porkkana paistaa silmistä sisään, kirkkaana ja karoteenisena.

Olen kuunnellut kuinka rairuoho kasvaa, siitä on nyt tullut jo ihan iso ja sekin niin kirkas, että varmaan loistaa pimeässä kilpaa foliopapereihin käärittyjen munien kanssa. Nekin taitavat kuoriutua omineen? Ainakin niitä on koko ajan vähemmän.

Hämmentäviä aikoja. Maan alla palaa ja koulu laittaa ovensa säppiin, koko Bermudan nelikulmioni sauhuaa. Mietin kaikkia niitä kirjoja kirjastossa, mitenköhän ne voivat, yskittääkö?

Teen pari päätöstä ja johtopäätöstä, niiden sivutuotteina sydänalaan muuttaa rauha ja kiihtymys, ne majailevat siellä käsi kädessä, toinen onnellisena ja toinen onnesta sekaisin. En meinaa malttaa.

Tyynellämerellä on aallokkoa.