En vieläkään uskalla tehdä sitä mitä eniten haluan. En muka tiedä, miten sinne päästään.
Otan askeleita kohti toisia vaihtoehtoja. Pidän kyllä niistäkin, ne ovat hyviä, niillä on ääriviivat, ohjelehdykät ja ympärillä hyväksyvästi nyökyttelevät päät. Hymyilen niille, ehkä ne auttavat minua, auttavat uskaltamaan, pitävät kädestä, taluttavat vähän matkaa eteenpäin.
Olen taas ehtinyt ajatella. Olen kai vähän suvannossa. Siellä on upottavaa, mutta pehmeää, maanläheistä ja terveellistä.
Eräänlainen mentaalinen sammaleikko.
tämähän on justiin sitä samaa kamaa kuin omat pohdintani!
ReplyDeleteNiinpä, pyörittelen näitä samoja ajatusketjuja myös riittävän usein, ajattelinkin sun osastolla että aika tutulta kuulostaa.
Delete