Food for thought

A friend of mine sent me this quote:

"The work you do while you procrastinate is probably the work you should be doing for the rest of your life." Jessica Hische

I've spent extended hours in the kitchen.

My favourite part is setting up for the picture and choosing for cutlery and crockery.

Better than eating?

Yoga. Outdoors.

Lauseen alkuja

Kävin kirjamessuilla, huomasin siellä että

ruotsalaisen Liv Strömquistin sarjakuva puhuu samaa kieltä kuin kanadalaisen Rupi Kaurin valokuva.

Minua kiinnostaisi MoMA:n retrospektiivi Björkistä, mutta olen väärässä paikassa.

Mikään uutinen.

Ihan kuin olisin unohtanut jotain?

Lauseen alkuja. Puolivälissä pilkku, sitten

Helvetisti melua, miten tämä kaupunki käännetään mutelle?

Näin unta, jossa en uskaltanut 'antaa mennä'.

Ja tässä sitä taas ollaan.

Vuoropäivin

Sana uudelle viikolle: inspiraatio!

Ja sen taustalle kovaa työtä, yksinään sillä ei vielä tee mitään.

Nyt inspiroi: purppuranväriset syötävät, chia, graphic novels & illustrations, varsiselleri (jota ennen luulin inhoavani), kapinoivat naiset, koboltinsininen, pohjoismaat ja 3D-printing.

Vähemmän on kiinnostanut lähdeluettelon näpertäminen, mutta ei puhuta nyt siitä. (Edit: ainiin, kovaa työtä jne.)

Vuoropäivin olen myös valmis valloittamaan maailman ja pakenemaan maan alle. Toistaiseksi olen päässyt takapihalle asti ja kokeillut peittoa.

P.S. Come home soon.

Mokkasiinit, mokkasiinit!

Ihan paska viikko, ja kun kuvittelen ettei voi enää mälsemmäksi muuttua niin odotan bussia keskellä yötä viisikymmentäviisi minuuttia.

Loppuviikonlopun odotan maanantaita ja vihaan tasapuolisesti kaikkia.

Jotain hyvääkin: joogan ulkokausi avattu, dediksiä pidennetty melkein viikolla palon jälkiseuraamuksena -omalle kohdalleni tuli tarpeeseen, ja

mokkasiinit, mokkasiinit, mokkasiinit! Ensin halusin melkein nukkuakin ne jalassa, nyt haluan koko ajan avata oven ja kirmata puistoon.

Tai noh, hautausmaallahan minä käyn. Siellä on huomattavasti vähemmän meteliä, huomattavasti enemmän tilaa, eikä kukaan pelaa jalkapalloa.

Yhdessä nurkassa uskallan istua puun alla, uskoakseni siihen ei ole haudattu ketään.

Kompastun meteliin

Kompastun meteliin ja kumahdan maahan. Silmät hämmennyksestä ammollaan etsin itseäni keväästä, kunnes en enää jaksa katsella vihjeiden perään.

Istun puunjuurelle aurinkoon, pudotan olkapäät, silmäluomet, repun, kaiken painavan, ja kellun lämmön mukana ilman ääriviivoja.

Lopulta kopautan omaa tuntoani. Ja siinähän minä olen, ihan tallessa!

Kastemadosta vasemalle, linnunlaulusta alas, kevään ensimmäisen päivän kohdalla, kyynelten jälkeeen, hymy.

Taidan sittenkin muistaa kuka olen.

Pari päätöstä ja johtopäätöstä

Aika värikästä, porkkana paistaa silmistä sisään, kirkkaana ja karoteenisena.

Olen kuunnellut kuinka rairuoho kasvaa, siitä on nyt tullut jo ihan iso ja sekin niin kirkas, että varmaan loistaa pimeässä kilpaa foliopapereihin käärittyjen munien kanssa. Nekin taitavat kuoriutua omineen? Ainakin niitä on koko ajan vähemmän.

Hämmentäviä aikoja. Maan alla palaa ja koulu laittaa ovensa säppiin, koko Bermudan nelikulmioni sauhuaa. Mietin kaikkia niitä kirjoja kirjastossa, mitenköhän ne voivat, yskittääkö?

Teen pari päätöstä ja johtopäätöstä, niiden sivutuotteina sydänalaan muuttaa rauha ja kiihtymys, ne majailevat siellä käsi kädessä, toinen onnellisena ja toinen onnesta sekaisin. En meinaa malttaa.

Tyynellämerellä on aallokkoa.

Hymyilen sieraimilla

Junassa mies rummuttaa ilmaa niin, että sille tulee hiki. En kuule mitään, mutta sen päässä on oltava musiikkia. Hymyilen sieraimilla ja sisäänpäin.

Omassa päässä hajanaiset ideat, joiden odotan järjestäytyvän täsmälliseen riviin paperille. Kilometrikaupalla sanoja, kai ne nyt jotain tietävät! Rummuttelen niitä esiin näppäimistön liepeillä enkä uskalla hikoilla.

Parempi vain syödä vihreitä, nukkua riittävästi ja liikutella kehoa (se tykkää siitä). Kyllä ne sitten tulevat, ilman maanittelua, sanat ja hyvä mieli.

Lintujen kaupunkiasunto on tyhjillään, saisikohan sitä vuokralle?

Säädetään taajuudet

Tapaan ystävän, jonka kanssa ei olla nähty kai melkein seitsemään vuoteen. Lontoo paistaa meille aurinkoa, on sillä tavalla vieraskorea.

Tongitaan menneitä tavan vuoksi ja sitten säädetään taajuudet tähän näin, puiston penkille, kasvisruokapaikan kellariin, kahvikupin kahvaan.

Moni asia on toisin, kuten mantere. Ja jotkut asiat ne vain pysyy: hänellä on päällä punaista. Odotellessa innostun punaisesta piposta, kaulaliinasta -vääriä hälytyksiä.

Oikeaa henkilöä käärii punainen takki. Minä käärin kädet ympärille, ystävää on kiva halata.

Irralliset huomiot

Irralliset huomiot:

Kokeilen kameraa keittiön ulkopuolella: leikin luontoa, mutta puistossa tuntuu vähän huijaukselta. Teeskentelevät oravat ja muut villieläimet, ihan kesyä.

Kävin yskimässä lääkärille. Kolme mahdollista skenaariota, joista ensimmäinen on "you are a human being." Nyökytän innokkaana, vaikka vähän kiinnostaa ne muutkin vaihtoehdot.

Huomasin vasta, että loppuvuodesta putosin valon mukana matolta. Ei kuhmuja, mutta muuten epämiellyttävää. Nousin nyt takaisin, oh, taikamatto!

Olen ainakin myös kameli ja varis, puu ja krokotiili, laitoin vihreät vierekkäin.

Kaupanpäällisiksi sympatiaa

Ostan yskänlääkettä ja teetä, saan kaupanpäällisiksi sympatiaa.

Äidiltä saan neuvoja: koska olet tyttäreni [...] kannattaisiko mennä lääkäriin eikä odottaa viime tippaan. "Joo" sanon minä, ja menen töihin.

Olen vähän kateellinen vuodentakaiselle itselleni, sille joka keräsi nokkosia, jonka etupihalla kasvoi vuoria ja joka poimi lauseita poluilta.

Nyt näin pajunkissat junan ikkunasta. Melkein haluaisin laittaa vitsoiksi.

Ja aivan varmasti tuoreeks, terveeks.

Tuleva vuosi? Yllätysmuna-osastoa edelleen.