Wednesday, July 27, 2016

Berliini puhuu







Historian tuntien lisäksi Berliini puhuu myös nykypäivästä: sen seinille mahtuvat seksuaaliset vähemmistöt, pakolaiset ja turvapaikanhakijat, kaikki ihmisyyden ja inhimillisyyden nimissä.

Myös kaduille mahtuu. Kaupunki ei ole ylikansoitettu, ei ainakaan heinäkuisena lauantaina kesken turistikautta samana päivänä kun kaupungissa oli meneillään ainakin yksi kesäfestari sekä LGTB -paraati.

Ihmismassat tulevat vastaan vasta kotikamaralla. Koko Göteborg on päättänyt viettää kesää saaristossa, emmekä mahdu sporaan ja jopa lautat ovat täynnä, käännyttävät ihmisiä pois.

Selviämme kuitenkin kotiin, merivesi on lämmintä, yrtit kasvavat pituutta ja lomaakin on vielä pätkä jäljellä.

7 comments:

  1. En tiedä, mitä ajatella hänestä, joka on tuohon nukahtanut. Ensitöikseni tunnen suloisuutta, sitten pelkään hänen kohta putoavan veteen. Mietin, nukkuuko hän omasta halustaan tuossa, vai pakosta. Mitä hän on ollut tekemässä, miten hän ei tunnu häiriintyvän mistään. Monia muitakin kysymyksiä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jos ei nukkunut niin oli ainakin tosi raukeana -en nyt mikään selvännäkijä ole, mutta ehkä jonkinlainen cocktail hellettä, kesää, viikonloppua ja juhlia?

      Delete
  2. Voihan suurkaupunginkaipuu, berliinikaipuu...kaipuu anonyyminä kuljeskeluun.

    Pidän näistä kovasti. Neljästi olen Berliinissä käynyt enkä muuten ikinä kesällä. Varmaan ihan eri paikka silloin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä sain mitä ilmeisemmin annoksen täyteen, tuntuu ihanalta olla vaan kotona.

      Olin nyt ekaa kertaa Berliinissä, tykkäsin, ja minusta siellä oli jotenkin hämmästyttävän vähän porukkaa. Voisin toistekin, helposti, jopa pidempään.

      Delete
  3. Minusta Berliinissä on aina "vähän" porukkaa. Johtunee kai siitä että kylä on niin hirmuisen suuri, ja siitä että maailmassa on kuitenkin vähemmistö niitä turisteja jotka tykkäävät istuskella römppäpaikoissa, kuten minä:) Ja ehkä sinäkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voit olla oikeassa! Ehkä ajattelin vertaillessa itse jotain Lontoota, jossa tuntuu että missään ei saa olla rauhassa!

      Delete