Aikaan piirretyt viivat

Otan samat kuvat uudestaan, samat katot ja samat savupiiput, kirjoitan samat tyhjät ajatukset -en edes huomioi, huomaan vaan että ovat taas menneet, valoisat yöt ja se kesäntapainen, tuliko se edes koskaan perille?

Syksyllä korjataan satoa.

En ole maannut riippukeinussa enkä rannalla, mutta liikaa olen tuudittautunut ajan illuusioon.

Sitten se käveli ovesta sisään, koputti olkapäähän ja osoitti kalenteria, hei, herätys, olen taas täällä.

Aikaan piirretyt viivat, kompastun niihin jos en opi hyppäämään.

Vihdoinkin

Tuntuu kesältä.

Vihdoinkin!

Olet täällä kun heinäkuu alkaa hiipimään kohti viimeisiä päiviään,

kohti viimeisiä päiviäni,

täällä,

vihdoinkin.

Tunnut kesältä.

A bug named Gregoria

'One morning, as Gregor Samsa was waking up from anxious dreams, he discovered that in bed he had been changed into a monstrous verminous bug. [...] His numerous legs, pitifully thin in comparison to the rest of his circumference, flickered helplessly before his eyes.'

***

A bug named Gregoria?

***
I did a close reading of Kafka's Metamorphosis earlier this year. Maybe it surfaced now, in photography.

***
I was just crawling out, out of, out of the window.

***
I need air,

constantly.

Tule hyvä

Alan epäillä, että ne lisääntyvät kun käännän katseeni. Millä helvetillä mahtuvat, no eivät mahdu -alan valikoimaan. Doris Lessing joo, Philip Roth ei, David Foster Wallace ehkä.

Odotin jonkin sortin muutosta, siivousta, tyhjennystä. Sitten toimeen, aloitin varovasti vaihtamalla fonttia, väriä ja lakanat. Otin myös varmuuden vuoksi loparit.

Suomu kerrallaan, kuoriudun, luon. Aika paljon vielä sanoja minun ja syyskuun välissä.

Älä tule paha, tule hyvä.

Ottaa varpaista kiinni

Ehdin viimeiseen junaan, siihen joka lähtee 00:01. Alkaa ukostaa, suljen junan ikkunan, luen ilman muistiinpanovälineitä ja syön herneitä. Omalla pysäkillä tulee jo kaatamalla, kääriydyn huiviin ja annan sateen juosta hymykuoppiin.

Makuuhuoneessa salamoi, jätän ikkunan auki jotta kuulisin. En malta nukkua, piirrän matemaattisia saniaisia ja koitan saada valon välähdyksistä kiinni, viimeiset viivat tulevat pimeydestä.

Aamu nousee aurinkoisena. Laitan paidan päähän ja huivin paidaksi, luen ilman muistiinpanovälineitä ja syön herneitä.

Annan maapallon juosta ympyrää. Minä istun auringon eteen, se ottaa varpaista kiinni ja värjää jalat.

Taputtavat käsiään

Ilmalla ei ole enää rajoja, se valuu tasapaksuna joka ikiseen nurkkaan ja vain puut koittavat vielä saada sitä liikkeelle. Ikkunat menettävät merkityksensä, voisivat yhtä hyvin, tai ei.

Alkaa keittää ja korvissa humisee. Juuri ennen oikosulkua vedän johdon seinästä -valo sammuu, mutta mitään ei räjähdä. Aivot sulaa korvista ulos, nuolen niiden jäänteitä lattialta.

Seuraamuksena pakenen kädenmitan päähän ja se riittää, siellä on jo toisenlaista, siellä on puhuvia kettuja ja lumiukko vilkuttaa minulle pesukoneen luukun takaa joka kierroksella. Luulevat minun, no ei ole ensimmäinen kerta, mutta näinhän minun usein käy kun saan tarpeeksi maata taivasalla.

Nauran vedet silmissä, nauran sillekin etten pysty.

Aamun viimeisissä unissa osaan jo sanoa, että 'tämä on se kohta, jossa voisin alkaa päättämään mitä täällä tapahtuu'. Sitten vähän laiskasti jään seurailemaan, kalliolla on mökki, alapuolella sauna. Uimaankin pääsee, mutten mene, ihmettelen sitä herätessä.

Luen tyhjään muistikirjaan uudet rivit. Kukaan ei tuomitsekaan temppujani, taputtavat käsiään.