Alppien lumiset nenät

***

***

Sehän on ihan ontto! Koputtelen kuorta monesta kohtaa, mutten löydä mitään sisäänkäyntiä ja jään ulkopuoliseksi.

"Tämä on kuin aavekaupunki, mutta nämä aaveet hengittävät sisään seteleitä ja puhaltavat ulos mustia virka-asuja ja älypuhelimien kuulokkeita."

Mutta sitten Geneve alkaa sulaa, ja minäkin: istun höyrysaunassa keskellä kaupunkia, suurista ikkunoista paistaa aurinko suoraan napaan, kaupungin takana vilkkuu Alppien lumiset nenät ja taivaalla lentokoneet piirtävät pehmeitä valkoisia viivoja.

Jätän talviturkin kellumaan järveen kaupunkilaisten ihmeteltäväksi ja lämmikkeeksi sukellan vielä kerran kulholliseen kuplivaa juustoa.

Olen salaa vähän hilpeä

Olen enimmäkseen ihan hämilläni -on hirveästi kaikkea kiiltävää, räikeää meikkiä ja kiliseviä osia. Onko ne ihmisiä? Mistä ne tulee? Mihin ne ovat menossa? Mitä ne tekevät kun poistuvat tästä kadulta?

Vaaleanpunainen kävelypuku, sateenvarjoja, potkulautoja, pilvien alla lymyileviä kukkaistutuksia. Turkoosi baskeri, nutturalle käännetty tupee, paljon kameroita, joilla on turistit hihnassa.

Painutaan bulveardilta kujille. Minulla on kevättakki ja vähän nälkä. Syödään viimeinen pinaattipiirakka, puoliksi, sitten kahvilan ikkunassa ei ole enää mitään.

Olen salaa vähän hilpeä, minusta tuntuu että Montreux'kin on.

Oliko tässä nyt taas kaikki

***

***

Uppoan ihan vihreään, hahtuvaiseen unelmaan. Siellä ollaan tukka tuulessa hulmuten, ilman kenkiä ja vähin vaivoin.

Sitten käy niinkuin unissa: tavallisiin kuvakulmiin leikataan outoja elementtejä ja hämmentäviä tuulia. Katselen kaikkea vähän erilaisilla filttereillä -oliko tämä koko ajan näin, oliko tuo aina tuossa?

Alan pohtia kaikenlaista -miten ajatella ajatus, jota ei ole ennen ajateltu? Liikkuvatko tiet öisin uusiin asetelmiin ja missä on lumen raja?

Kaikki näyttä liian täsmälliseltä, tai liian hutkitulta. Leikkaan molempia sopivasti, näin, oliko tässä nyt taas kaikki?