Varikset on ripustettu oksille

Sitten tulee valo, ja olen itsekin sellainen. Valoisa.

Varikset on ripustettu oksille, ovat tunnelmassa kiinni jaloistaan.

Luen satuja teepusseista, näen naaman bussin ikkunassa ja kuulen kuinka tarinat putoavat postiluukusta sisään.

Etsin hetken omaa ääntäni, säädän voluumia ja vaihtelen taajuutta. Lopulta käännän kanavan aurinkoon, sieltä tulee musiikkia ilman ääntä.

***
Then the light comes, and I feel like that too. Light.

For the sake of distraction

I cook
for nourishment
for photos
and for the sake of distraction.

While cooking I
play ingredient puzzle in my head
mentally taste the combinations
and relax.

Today on my plate: Roasted butternut squash, marinated carrots, pan fried noodles with orange and cream, toasted cashews and sesame seeds.

Raotan vähän silmiä

En ole oikein ollut oma itseni, eikä tämä blogikaan ole, en löydä ympäsitöstä juuri ollenkaan lauseita, ja tämäkin kuulostaa jo jotenkin pilaantuneelta.

Sitten minulle sanotaan: tiedätkö, vaikka ollaan talviunilla ja kevät ei ole vielä täällä, jossain vaiheessa on kuitenkin hyvä vaihtaa asentoa.

Niin! Vielä ei ole liian myöhäistä, on joulukuun ensimmäinen, juuri sopivasti.

Putoaisikohan luukusta joka päivä jokin uusi idea? Raotan vähän silmiä.

Kummallinen tunnelma

En ole laisinkaan inspiroitunut ympäristöstä ja joudun kaivamaan kaiken omasta päästä. Siellä on kummallinen tunnelma, huidon vähän.

Rapisevia ja ropisevia, keksinkö nämäkin vai vuotaako katto?

Seula, koinsyömät ajatukset, jonkinlainen siivilä -en saa tällekään riville mitään kokonaista.

Oliko se niin että loma alkaa syyskuussa?

Kadotan otsikot

Kadotan otsikot, viikonpäivät ja muutkin ajanmittausvälineet, enkä osaa pelata tuttavallisuus-pelissä oikeilla säännöillä.

Heitän noppia sinne sun tänne ja saan suurimmat numerot, mutta seuraavalla heittovuorolla en tajua jäädä odottamaan kierroksen ajaksi ja pyyhin hädissäni koko pelinappulan pois laudalta.

Teen aina saman arvion: olen paras ja huonoin. Oletteko koittaneet leikata kurpitsaa? Aika kova kuori.

Pelkään ideoideni puolesta, mutta miten niistä koskaan kuulee kukaan, jos suojelen niitä epäluuloisena kalloni uumenissa?

Bookworm Fantasies

Hi There! I noticed I've started a flash-fiction project on Pinterest, almost surreptitiously from myself. The idea is that I write about the images I pin, fitting the storyline and my name to the given 500 marks.

Hei Siellä! Huomasin, että aloitin vähän salaa itseltänikin flash-fiction projektin Pinterestissä. Kirjoitan kiinnittämistäni kuvista niin, että ne mahtuvat annettuun viiteen sataan merkkiin allekirjoituksen kanssa.

A path of curiosity will take you there! Mielenkiinnon polkua pitkin pääset perille!

Bookworm Fantasies by A. M. Partio

Kuu, sateenkaari ja muuttolinnut

Miksi olen täällä? En ole vieläkään ihan varma. Tiedän kyllä ne oikeat, painavat syyt, mutta en näe niiden alle.

Löydän silti eteenpäin, eteenpäin, ilman taskulamppua, näen ihan hyvin, näen jo paremmin, sydämellä.

Sitten osun katuun ja muistutan itseäni: "Katso, olet Lontoossa, asut täällä."

Puoli vuotta. En ole tainnut nähdä yhtään nähtävyyttä, mutta olen nähnyt junan ikkunasta kuun, sateenkaaren ja muuttolinnut.

Good night

"I'll read this tomorrow, for breakfast."

Good night.

Ready already

I often can't remember if I've already said it, written it, or just thought about it. Or thought about saying it or writing it.

Have I told this already?

I'm ready.

Naturally calibrated

When you steal my words, I need to go and capture new ones. Floating carelessly in the air, jumping from trees, I get hold of their vibration and translate it into letters.

My birds, they're not meant for terrariums with low ceilings. Can't you see it? They need air under their wings.

I relocate my compass, it's naturally calibrated to point towards bliss. I still press re-set several times, just to be sure, but day after day it gives the same direction: an upward spiral.

To the clouds and beyond. They shall follow me, with their tails drawing new tales to tell, to the clouds and beyond.

Olen ajatellut myös henkareita

Menen puistoon leikkimään luontoa, kävelen ympyrää ja kahdeksikkoa, mutta lopulta aina törmään aitaan. Tuntuu ratsastuskoulun alkeistunnilta. Tekisi mieli laukata.

Lintuja, jotka haluavat asua kaupungissa. En ymmärrä. Epäkäytännöllistä kattilansäilytystä ja vaikeasti tavoiteltavia paistinpannuja.

Puutelistalla on jatkojohto, pakasterasioita ja haarukka, välillä olen ajatellut myös henkareita. Eivät koskaan pysy mukana, vanhat seuralaiset, enkä ole jaksanut etsiä uusia.

Vastapainoksi ajattelen perinteisiä perunasta ja purjosta, vuodenaika on oikea, kyllä minustakin nyt on syksy.

Luen silkkimadon luvut

Laahaan aikataulun perässä, syön paketillisen voita ja olen jotenkin muutenkin ihan mykkyrällä.

Sunnuntai-iltana havahdun -tämä on ihan vääränlaista! Melkein kauhistun, katsooko sieltä peilistä joku kummitus?

Säikähdän ja juoksen itseni kiinni, luen silkkimadon luvut lupsahtaville silmilleni ja pääsen labyrintista läpi pitkin kirjan sivuja.

Kas noin. Ihan hyvinhän tähän on taas tultu, keskelle viikkoa.

Taidan sittenkin selvitä.

Kokeilen lisätä jotakin

Olenkohan jo pelkistänyt liikaa? Kokeilen lisätä jotakin.

Hyppysellinen musiikkia, höyryää sopivasti. Lähden vähän liihottelemaan, oh, ylöspäin.

Sitten muistan: taivaalla on jo ihan liikaa liikennettä, liikaa melua, en mahdu sinne, niiden sekaan.

En mahdu moneen muuhunkaan sekaan. Mutta se taitaa vain johtua itsestäni.

Saanpahan syödä koko pellillisen.

Kaikessa hiljaisuudessa.

On puolensa.

A rudimentary treatment

I cut them in pieces with a sharp knife, as if they would seem anew after such a rudimentary treatment.

But no, it's a hoax! After forking them back into piles, the same old sentences! Still unable to attain the right flavour of these new thoughts.

I fall in a pit of explanations that serve no other purpose than filling the space with sound. Was it me who said that the city is too noisy?

Better to shut up. "All is well in my Universe, when I start taking pictures of my food."

Ilmanpaine ja jääkaapin sisältö

Sitten sanon tekeväni päätöksiä lyhyellä varoitusajalla, sen jälkeen kun olen tarkastanut tunnetilan, sään, ilmanpaineen sekä jääkaapin sisällön. En halua korvamerkitä aikaa.

Joskus se menee turhanpäiväisyyksiin, mutta niitäkin valitessa olen tarkka. Paljaalla silmällä se saattaisi näyttää sattumanvaraiselta, mutta kolmannella katsoessa sen vain tietää oikeaksi.

Mukavissa mutkissa alan hymyillä itselleni, sinulle, kaikelle. Ihan ilman syytä. Ai niin, paitsi se mutka, se tuntuu juuri sopivalta vatsanpohjassa.

"It's all working to my benefit."

Some oddly sculptured words

Some oddly sculptured words get stuck to my ears. I look them up and they sit into my internal dictionary with a logic of their own. Osmosis. Mitigate. Concoction.

I play around with them like they were plastic animals, unable to decide whether the setting resembles a jungle or a farm, or if I got some archaic dinosaurs in my hands?

Where do they roam? In an imaginary past that truly existed but none of us knows first hand yet we picture it like we did and so it does?

The same way future lies ahead.

Viheltelen kaduilla

Päässä on pyörinyt lounatuulen laulu. Viheltelen sitä kaduilla.

Näennäisesti on tapahtunut paljon, toisaalta ei sitten yhtään mitään, ja samalla jäävuori on alkanut lohkeilla.

Kaikessa hiljaisuudessa.

Viheltelen kaduilla.

Luonnollista

Muistelen vielä välillä Suomea ja miten löysin maailman hiennoimman männynherkkutatin. Se oli viidentenä päivänä siitä, kun olin vaihtanut kaikki muut jalkineet kumissappaisiin.

Sitten pitikin jo palata, se meni ihan hyvin. Menomatkalla nukuin yhden yön matkalaukussa, tulomatkalla en olisi enää mahtunut: siellä oli omenahilloa.

Muutan suoraan toiseen kappaleeseen, juuri siihen itse sepittämääni kohtaan. Samoilla sivuilla loikkii pitkäkorvainen kani ja pitkäkarvainen Kala, toinen aidan ali ja toinen yli.

Itse loikin vähän hillitymmin, vaihdan metron junaan ja katselen puiden latvoja.

Siellä on luonnollista.