Monday, December 23, 2013

Eniten helpottunut




Ostin kaksi lahjaa ja lähetin ne Suomeen niille pienille, joille joulupaketit kuuluvat. Toivon, että lahjoja käytetään, että niillä on funktio, että niihin tulee ajan kanssa naarmuja, kulumia ja lommoja.

Jos olisin ollut paikalla, äiti olisi halunnut antaa minulle lahjaksi pölyrätin. Nauroimme molemmat.

Hiipivän flunssan kanssa en hiipinyt kauppaan. Inventoin kaapin: tomaatteja, kesäkurpitsaa, sitruuna, valkosipulia, inkivääriä, juustoa, kermaa, jogurttia, linssejä, papuja, riisiä, spagettia, nuudeleita, keksejä, teetä, kahvia, maitoa, raejuustoa, mandariinejä, omenoita, pähkinöitä ja kananmunia. En usko näkeväni nälkää näillä eväillä vielä moneen päivään.

Olo on eniten helpottunut.

Monday, December 9, 2013

Aurinko




Pehmeät ääriviivat, pehmeä maisema. Alan sulautua. En jaksa kiirehtiä, otan askeleen kerrallaan.

Menen muumimamman kanssa töihin, minä, Myy. Matkalla taputan hevoset, katselen maisemat ja kuraan kengät.

Kirkonkellot soittaa ovikello-sävelmää. Aamuisin koitan laskea lyönnit; kuusi, seitsemän, kahdeksan? On vähän pimeää, mutten haittaannu. Sillä sieltä se tulee taas.

Aurinko!

Friday, December 6, 2013

Tämä on se talvi




Oi oi. Tämä on se talvi josta minä pidän.

Laitetaan siihen sinisiä taivaita ja lumisia vuoria, hiljaisia polkuja ja punaisia poskia. Kirkkaassa valossa maailma on selkeä: olen tässä.

Sumupäivinä kääriydyn hitauteen ja katson lähelle, omista silmistä sisään. Olen tässä, onko maailmakin tässä?

Ulkona on ihanaa.

Monday, December 2, 2013

Kotona




"Tervetuloa kotiin" ne sanoivat. Ensimmäisestä kaudesta on kymmenen vuotta.

En ole ihan vielä kääntynyt talveksi. Aurinko auttaa. Yhdessä ihailemme valkoista maisemaa.

Seuraan eläinten polkua, näen elävän kastemadon ja hyppivän heinäsirkan. Nekin ovat väärässä vuodenajassa, hämmentyneinä, mutta silti hengissä.

Totuttelen taas.

Sunday, December 1, 2013

Onko kaikilla jotain huolia?




Sitten seison tyhjässä huoneessa, puran installaatiot ja jätän kymmenet tarinat taakseni. Kirjojen sisällä painavat paperit, en jaksa kantaa niitä.

Lentokoneessa pidän hiljaisen yhden naisen protestin. Ruotsalaiset eläkeläis-pariskunnat jumppaavat käytävällä, turkkilaisilla lentoemännillä on muhkeat nutturat ja tuikkivat silmät. Minä sulkeudun itseeni ja aavistan kuinka kesän värittämät sävyt alkavat heti haalistua.

Istanbulin kentällä nukun istuviltani lattialla, jalat koukussa käsimatkatavaroiden päällä, enkä jaksa enää edes katsella unia. Helsingin päässä paistaa heikko valo, puiden oksilla on kuuraa. On kaunista, mutta kauhean apaattista. Onko kaikilla jotain huolia?