Huomaan, etten enää kirjoita päässäni lauseita nykyhetkestä niin kuin kertoisin niistä tulevaisuudessa menneisyytenä. Ehkä olen enemmän läsnä, ehkä en. Ehkä vuosi on vain ollut aika täynnä? Naputin gradunkin kesäkuukausien kustannuksella.
Lontoota en kaipaa pätkääkään, miten edes voisin, ja jo nyt se tuntuu oudon kaukaiselta, joltain toiselta maailmankaudelta henkilökohtaisen historiani aikajanalla. Muistan sen paikkana, jossa oli liikaa asioita, joista en pidä ja liian vähän asioita, joista pidän.
Kaipaan vähän tulevaisuuteen, sinne missä saan toteuttaa taitojani. Nyt ne valuvat maitokahvien pinnalle sydämiksi ja kukkasiksi -ja onneksi osaan senkin.
Muutoksia ja muuttoja taas luvassa. Miksi ja miksi ei, koitan muistaa kysyä molemmat. Ja sitten antaa mennä.
No comments:
Post a Comment