Nyökytän sarjatulena

"Se on tylsää?"

Vastaan olettamukseen pudistamalla päätä. Mielenkiintoiselle nyökytän sarjatulena ja alan vähän vahingossa hymyillä.

"No sä olet kyllä sitten varmaan ainut [ikinä, koskaan, tapaamani henkilö]."

Kesätreffit gradun kanssa jatkuu. Välillä otan breikin keittiössä, luon kurpitsalle uudet kuviot.

Joskus, kai vahingossa, paistaa myös aurinko. Minäkin paistan, halloumit kultaisiksi pannulla.

Vähän ikävä

Kesä, kirjoitetut sanat eivät kuulosta itseltäni, harjoittelen puhumista, se on sujunut ihan okei.

Kuvien maailma rajoittuu edelleen keittiöön ja takapihalla. Voisinpa ottaa valokuvia unistani, olin juuri Tsekkiläisessä pikku-kaupungissa ja esittelin siellä Hong Kongilaiset reiki-hoitajat Itävaltalaiselle astraali-siskolleni (hyvin meni, vaikka unohdinkin yhden nimen).

Toisena yönä taitoin matkaa omalla lentävällä lautasella, se oli Alpeilla. Crash-landasin kapineen suoraan mekaanikon talliin huoltoon ja uteliaille jouduin selittämään että joo tässä ei ole kattoa kun tämä on niin kuin skootteri, lyhyille matkoille ja yksityishenkilöiden käyttöön. Seuraavana päivänä netissä (eräänlainen unimaailma kai sekin) eteen tuli tämä.

Sata muutakin ajatusta ja miljoona tunnetta, aavistus ja aivastus, levoton leipuri, kekseliäs kokki, olin jotain muutakin odotas, sekin alkoi oolla, ja sitten vielä ne hymyt. Minusta tuntuu että tosiaankin odotan jotain, kyllä se varmaan on jo matkalla? Jännittää.

On ollut vähän ikävä,

kotiin, kotiin ja kotiin.

Yksi niistä on tuolla taustalla:

Vuoden pisin päivä

Vuoden pisin päivä uhmaa säätiedotusta: taivas repeää, mutta valolle. Liikun paljain varpain palatsin nurmikolla, välillä nostan jalkapohjat kohti taivasta, yksitellen tai yhdessä.

Repussa mukana vettä, villasukat ja kaksi viikunaa -en tarvitse villoja, piileskelen huivien alla auringolta. Kaninpurema matto oli joskus turkoosi, kannan sitä silkkinauhoilla.

Sitten makaan maassa selälläni, gongin värinä pyyhkäisee kauttani kohti lintujen laulua ja tiedän että tämä on se hetki kun

nenänpää palaa.

Hetken verran olen jossakin vihreässä ja ihanassa, bussimatkan päässä kotoa. 

Uusi luku

Herätessäni saan uuden luvun, onnittelut Galapagos-saarilta ja lahjan, jota en ole toivonut,

mutta jonka saapumista on siivittänyt kuulemma, muka, ainakin 20 000 vihjettä.

En myönnä mitään, tai no uskaltaisinkohan sen sanoa että täytin jo..?

Elän ehkä neljättä nuoruuttani.

Tänään on jo jonkun muun päivä. On taas arki, syön aamupalaksi kakkua sängyssä.

Hahmotelma häntäpäästä

Keittiössä on aina hämärää, ja tuntuu että korvienkin välissä on. Brittiläinen ilmatila on samaa sameaa lajiketta.

Aurinko kuitenkin paistaa koko ajan, yölläkin. Kysehän on vain perspektiivistä.

Jonkinlainen hahmotelma häntäpäästä, mutten ole ihan varma missä alkuajatukset ovat.

Aloitan silti kai vaan tästä näin, heti seuraavan pisteen jälkeen.

Lisää varpaita

Retkellä omassa makuuhuoneessa, taivaalla polkuja, tutkin niitä ja omia varpaita.

Kuvittelen uusia päiviä ja vanhoja öitä, haluan nukahtaa heti että molemmat tulevat lähemmäs.

Jalkapohjat ikävissään itkevät Alppi-maisemien muistolle. Itse en kaipaa seikkailuja,

tai no Meksikoon voisin lähteä. Tai mielikuvitusmatkalle puuhun.

Kuulet varmaan väärin, kuuhun, herään jossain yläpuolella, loistavat kasvot, sipaisen niitä sormenpäillä.

Putoan takaisin höyhensaarilta polyuretaani-patjalle. Ei täällä ketään ole, ei ketään, hapuilen peittojen lomasta jotakin elonmerkkiä, löydän lisää varpaita, ovat kai omiani nekin.

Ensimmäinen päivä

Kesän ensimmäinen päivä, tulee vain kerran. Ehdin istua sen kanssa.

Asioita ja niiden varjoja. Tässä minäkin olen, pala lihaa, väreilen auringossa.

Mielikuvituksen varjotanssi, otan sen, otan sen kädestä, otan kiinni.

Olen haikaillut lentokoneiden perään, pois.

Tässä minäkin olen, otan sen kiinni.

Piu pau tästä pelistä.

Ei ihan vielä.

Pois.

Tässäkö on kesä

Huomaan: toukokuu on jäänyt välistä! Viimeksi kun katsoin oli huhti, ja tässä on kesä.

Joogaan kymmenen vuotta vanhassa tuulitakissa, ilman sukkia.

Sanon niillekin että nyt on kesä. Varpaille.

Olo tuntuu huijatulta. Auttaisikohan jäätelö?

Tässäkö on kesä? En usko vieläkään,

jankkaan.