Venytän viikonloppua

Venytän viikonloppua molemmista päistä ja siirryn pohjoisen satukirjan sivuille.

Va söt, så snygg -ja voi kuinka käytännöllistä! Ihailen kolminkertaisia ikkunoita ja nukun ilman sukkia.

Vaikka ulkona on myrsky. Vaikka sade tulee takista läpi. Vaikka lumi lentää vaakasuorassa eteenpäin, taaksepäin.

Vaaleanpunaisten lasien takana on lämmin.

Hengitän keskivartalolla

Elän edelleen säässä, lämmittelen jokaisessa säteessä kuin lisko ja hengitän keskivartalolla. Alkaa sulaa, koko olemus!

Sitten taas synkkenee. Kaikki kohmeiset räpylät. Alkuasukkailla ei ole edes sukkia, pikkukengissä!

Tihuttaa, annan sateen räpsytellä vetisiä silmiään enkä väistele. Aamulla kun se herää kaikki pisarat ovat kuivuneet ja kissat kiehuvat auringossa turkit päällä.

Sovitan kevättakkia iltapäivien olkapäille, tule jo, tule jo!

Epätäydellisiä lauseita

Venähtäneen ketutuksen jälkeen teen päätöksen: puhallan liekin sammuksiin kynttilän toisesta päästä.

Alkaisikohan välillä jo vaihteeksi hymyilyttää? Alan ainakin heti ajatella värejä.

Ilahdutan itseäni kävelemällä ajatushautomosta hölynpölyyn. Kerään kassiin kontrastia: turhanpäiväisyyksiä, tyttömäisyyksiä, hömpötyksiä.

Vakaa, ei, mutta niin hemmetin vakava! Self-diagnosis: perfectionism. Niin niin, en olisi minäkään uskonot.

Siedätyshoidoksi rumia piirustuksia, epätäydellisiä lauseita ja keskeneräinen esitelmä.

Neljän tuulen päiviä

Keväästä ei kuulu vieläkään mitään. Ovatkohan muistaneet koko asiaa?

En jaksa enää tätä nuhjuisuutta! Villahousuja, huppuja ja muita.

Neljän tuulen päiviä, huojun sinne tänne.

Nyt tarvitaan uudismieltä: taivuttelen ajatuksia, omia ja muiden.