Pää pensaassa

Olen ollut pää pensaassa. Aika monta vuotta varmaan.

Asteittain astun esiin, sanon tämä on minun käteni ja se kirjoittaa, tämä on minun mieleni tanssiva.

Ohikiitäviksi hetkiksi annan mennä, haukon henkeä vapaapudotuksella -se on uni.

Ja valveilla vähän toivon, että se jatkuisi.

Herää! Herää vaikka olet jo valveilla.

Annan maapallon pyörittää

Aidan yli kantautuu hätääntyneen isän ääni: "Nyt äkkiä sisälle, täällähän sataa!"

Minua ei hätistele kukaan, saan jäädä ulos. Laiskat lihavat pisarat putoilevat hitaasti ja koko ajan paistaa aurinko. Syötän sille kaksi kalpeaa olkapäätä.

Samalla mietin miten en mieti mitään,

poikkeuksellisesti,

annan vain maapallon pyörittää.

Käännän ikkunat kovemmalle

Asennettava kaikki pääasiat paikoilleen: silmät, aivot, ehkä korvatkin. (Nenää en löydä.) Nukun että asettuvat.

Herätessä näen uudestaan kesän terveiset taivaalla, siirrän sängynkin niin että pystyn paremmin lukemaan perhoset, käännän ikkunat kovemmalla että kuulen kuusaman tuoksun.

Kyllä, aistit tallella. Aurinko myös, tarkastin juuri. Parista puristavasta ajatuksesta päästän irti, kutisevat kallossa mennessään.

Olen taas muutamaa selätettyä haastetta taitavampi.

And now I'm hungry, give me more.

Tavanomainen paradoksi

Se tavanomainen paradoksi: lukemasta päästyäni rentoudun lukemalla.

Ja sitten sitä pitäisikin taas jo lukea. Viikonlopuksi ennustan yltyvää paniikkia.

Kettu vei minulta kengän. Vähän toivoin, että se olisi ollut väärää kokoa ja palautunut seuraavaksi aamuksi. Taisi kuitenkin olla mieluinen.

Alanko nyt sitten kinkkaamaan?

Wildly colliding

Why does hummus suddenly smell like cat food?

Also other questions, unsaid, wildly colliding.

Interpret as you wish, I'm tired of explanations.

One fact: I feel better in the open air.

(Hundred days of meditation, day 20.)

Sata haarukkaa

Overheard:
"He obviously wants to do very well."
"I just want to test how much you trust me."
"I wish I was still unemployed."

I can but wince. For days on end.

Wrong channel.

***

Väärä kanava. Silmät painaa ja sydän, keho on kipupisteiden karttakirja.

Alkaa ehkä sataa. En kerro kenellekkään. Kevyiden nenäliinojen emotionaalinen paino.

Vääriä johtopäätöksiä. Koko kuvio haihtuu, hämähäkin seitti sulaa ja ikkunaan jää vain maisema ilman ääriviivoja. Mitä lähemmäs pääsen, sitä suuremmaksi se kasvaa.

Mittaan aikaa kuukausissa, ovat pitkiä, ne muutamat.

***

Muistan silti nukkua ja herätä, syödä ja lukea, kirjoittaa ja hengittää.

Ja aika nopeasti uusi kanava löytyy -en saa sitä toimimaan haluamalla, vaan toimimalla. En saa sitä säädettyä itseeni, vaan säätämällä itseni. Itseäni. En kerralla, vaan koko ajan.

Yhtenä iltana minä sitten seison juna-aseman kaupassa ja mietin mitä oikeasti haluan.

Tuoretta appelsiinimehua ja porkkanoita. Eikä niissä ole edes kiiltäviä etikettejä.

'All is good in an ordinary manner :-) Plus one miracle: "Ladies and Gentlemen, there is a good service operating on all our lines."'

Ihmeellinen elämä.

***

Tiskaan sata haarukkaa, mitä nekään olisivat ilman piikkejä.

Ehkä myös paprikoita

Hereillä! Eikä mikään ihme, olen elänyt sellaisessa rytmissä että minun voisi kuvitella asuvan Australiassa.

Nyt olen palauttanut 11 994 sanaa naisista ja simpansseista. (Eivät varsinaisesti liity toisiinsa, ja se siinä simpanssi-hommassa vähän ärsyttikin.) Sitten olen palauttanut kirjat kirjastoon ja pukenut päälleni uuden hymyn. Tuntuu hyvältä.

Aivot on vielä turvoksissa ja nenä tukossa, eikä mikään ihme: en ole ollut kauhean kiltti keholleni. Se kun asuu kuitenkin Lontoossa.

Seuraavaksi aion pitää kaksi ihan oikeaa vapaapäivää ja täyttää vain omia toiveitani, ja ehkä myös paprikoita.

Puut puhuvat minulle

Ehkä se on tämä kevät, tuntuu että jonkin uuden pitäisi alkaa, että jos vain ehtii tähän rytmiin mukaan saa itsekin syntyä uudelleen.

Tuntuu että kaikki tapahtuu kerralla,

että puut puhuvat minulle,

en oikein saa selvää niiden sanoista,

omista ajatuksista.

Yöllä valvoessa mietin mitä laitan seuraavana päivänä ruuaksi ja tutkin jääkaapin ylähyllyä silmät kiinni, unissa olen koko ajan myöhässä, kello hyppii sekunneissa tunteja, 10, 11, 14.

En ole vielä oppinut kontrolloimaan unia,

harjoittelen ensin unelmilla.

Yksin miljoonakaupungissa

Kuuntelisin mielummin linnunlaulua kuin jäätelöautoa, katselisin mielummin tähtiä kuin kaupungin valoja.

Minä vielä!

Oikeasti olen erakko.

Nytkin olen, yksin miljoonakaupungissa.

***

Edit:

Kaksikymmentä minuuttia tämän postaamisen jälkeen koko kortteli pimeni: sähkökatkos.

Kyllä oli hiljaista. Ja pimeää.

Pitäisi olla vähän varovaisempi näiden supervoimien kanssa.

Sataa terälehtiä

Odotan jotain, en ole ihan varma mitä. Mietin, tuleeko se hiipien vai rytinällä.

Sataa kukkasten terälehtiä, ovat ääneti. Pään sisällä kumisee omat monologit.

Etsin uutta kanavaa.

100 days of meditation, day 3.