Aika hiljaista, vain minä tuhisen nenään.
Näen unia, joissa olen väärissä paikoissa koska en ole varma oikeasta. Miksi olen täällä? Miksi olen täällä yhä?
Onneksi minulla on villasukat jalassa. Se on turvallinen ajatus, en hätäänny. Muistan polun unimaailman läpi, kengät ei hierrä, on lunta ja neliskulmaisia taloja. Ajattelen leipomon croissanttia ja voileipää. Mitä kirjaa olen lukemassa? En saa sitä päähäni. Kaikki muuttuu silti vähän todellisemmaksi, maistan maut ja näen näyt. Kuljen ylämäkeen ja aavistan.
Herään kesken matkan. Aurinko raapii verhonraosta. Minulla ei ole villasukkia, kesähiki nuolee varpaita. Käännän korvat ulospäin. Aika hiljaista. Vain minä tuhisen nenään.
No comments:
Post a Comment