Ulkona on sää

Voi minä pidän
sateesta, sumuverhoista ja kosteudella kiillotetuista kivistä.

Pidän
unisista kukista ja tuulessa tuhisevista ruohotupsuista.

Voi minä pidän näistä
oikukkaista.

Vaihteluista, vaihtelusta.
Ei tarvitse harmitella.

Tänäänkään,
sillä ulkona on aina sää.

Maailman kauneimmat silmämunat

Saan uuden ystävän, sillä on kuusi jalkaa ja maailman kauneimmat silmämunat.

Minulla on vain painava olo, vaivun kolmen päivän koomaan. Lopulta se tulee ulos nenästä.

Allergia? Päänsärytön päänsärky? Sokean myyrän silmäkipu?

Havahdun kevääseen. On niin paljon tehtävää ja hupenevat päivät, roikun niiden paidanhelmassa.

Kuusi jalkaakaan ei auta jos on vain yksi pää.

Olen kai vähän hidas.

En tarvitse näitä enää

Täytän kaikki tyhjät lasipurkit ilkeyksillä ja heitän pois. Ne kiroilevat mennessään.

Revin hermostuttavat ajatukset osiin ja lähetän pohjoisnavalle. Ei lähettäjän nimeä, ei vastaanottajaa. Kadotkoon.

Lakaisen kiukut ulos. Sulavat sateessa.

En tarvitse näitä enää.

Ollaan kiltisti.

Muilla eläimillä on hattuja

Olen kotiutunut näihin pomppiviin lattialautoihin, nariseviin kaapinoviin ja vuotaviin kattoihin.

Hämähäkki tulee. Muilla eläimillä on hattuja, ne varmaan nukkuvatkin niin. Yömyssyissään.

Minä uppoan syvälle patjaan ja kellun kukkameren alla.

Yöllä korjaan asanat, puhun lempeästi ja taidan olla aika onnellinen.

Ikkunasta näkyy kai vuoria? Ikkunasta näkyy nämä puut, tutut puut, tutut linnut.

Ovatko ne vielä siellä, kun käännän katseeni? Katoan silmäluomien taakse ja luon ne uudestaan.

Oletko sinä vielä siinä?

Aina vähän

"Se on taas melkein vuosi kulunut!"

Olen aina vähän menossa, aina vähän tulossa.

Olen aina vähän hämmentynyt.

Näinkö tämä menikin? Näinkö tämän pitikin mennä?

Olen aina vähän hämmentynyt.

Ihmisten ilmoille

Astun ulos, ihmisten ilmoille. Ne kulkevat kädet täynnä pusseja, kasseja, take-away kahveja, sateenvarjoja ja toisia käsiä. Minä en tarvitse muovipussia. Sanon sen kolmesti. Ja kolmesti annan väärän vaikutelman, jota en jaksa korjata. Kuka oikein olen?

Ostan Lolitan, laitan sen laukkuun ja menen syömään. Tarjoilija tunnistaa minut joksikin muuksi. "Tulitko tänään yksin, missä isi on?" Hirnun sisäisesti ja päässäni alkaa vapaan assosiaation leikkisä paraati. Otan seuralaiseksi esiin toisen kirjan. Se vie yhden käden maan alle Pietariin. Toisessa kädessä syömäpuikot, se venyy Japaniin asti. Mitä sitten kun tulee jano? Mmh. Afrikassahan voi olla hankalaa saada vettä?

Puolessa välissä lounasta olen jo saanut tarpeekseni. Ruuasta ja ihmisten ilmoista. Laitan takin päälle. Plus seitsemän ja rakeita!

Taidan olla ainut joka nauraa ääneen?

Ihan sekaisin

Kaikkihan on taas ihan sekaisin! Myrskyn silmässä on niin monenlaista romua.

Tunnistan joitain muotoja, joitain värejä. Olivat tärkeitä. Olivatko?

En ole enää varma. Ne näyttävät epämiellyttävän kodikkailta.

Sekasorron jälkeen kerään vuoroveden tuomia epämääräisiä ajatuksenkappaleita.

On ihan tyhjää. Ja samalla ihan kirkasta.

Ihan kuin joku olisi siivonnut.

Tähän minä mahdun

Ihmiset laumoissa, välttelen niitä. Kuulevatko ne koskaan itseään, kun se on jo yksinkin niin vaikeaa?

Epätavallisia hetkiä, en onnistu muotoutumaan mukaan. Olen vararenkaana takakontissa, erilainen samanlainen. Koitan vähän kömpelösti pyöriä.

Mutta kun en minä etene pyörimällä. Kyllästyn kesken elokuvia, istun hiljaa pöydässä, enkä pidä pizzasta.

Mistä nämä joukkoharhat on edes keksitty? Kuuluuko tässä kohden nauraa?

Pakenen, otan kirjan ja menen puiden alle syömään kakkua.

Aurinkolinnulla on niin vauhdikasta, etana kiipeää puuhun ja ampiainen heittää minua oksalla.

Tähän minä mahdun.

Seison silmät oksissa

Seison silmät oksissa, ovat elossa. Hypnoottinen vihreä lepatus -tuuleeko?

Paksu kerros valoa. Ne ovat todelliset vain silloin, ja näyttävät siksi niin oudoille.

Tuttujen mittasuhteiden alla on uudenlainen syvyys, liian kuulas hengittäville. Köytämme siksi kaiken uskomme siihen, mikä on jo raavittu esiin.

Köytämme tiukalla rusetilla. Päihimme.

Ehkä olen taas vähän enemmän valveilla.

Mikä se oli?

Vaaleanpunainen kivi kengässä.

Sulloutuu varjoihin

Sängyn alla Ganesha, siirrän sen pois ensimmäistä kertaa kuukausiin.

Saman tien alkaa kai jonkinlainen asunnonnäyttö. Sängynalus. Käsilaukku. Nenäliinoilla ja huonoilla muistiinpanoilla täytetty roskapussi.

Martta, älä ole paranoidi! Enkä olekaan.

Lopulta minä kiipeän pöydälle, se spurttaa lattian poikki ja sulloutuu varjoihin.

Emme oikein taida pitää toisistamme.