Oliko tässä nyt taas kaikki

***

***

Uppoan ihan vihreään, hahtuvaiseen unelmaan. Siellä ollaan tukka tuulessa hulmuten, ilman kenkiä ja vähin vaivoin.

Sitten käy niinkuin unissa: tavallisiin kuvakulmiin leikataan outoja elementtejä ja hämmentäviä tuulia. Katselen kaikkea vähän erilaisilla filttereillä -oliko tämä koko ajan näin, oliko tuo aina tuossa?

Alan pohtia kaikenlaista -miten ajatella ajatus, jota ei ole ennen ajateltu? Liikkuvatko tiet öisin uusiin asetelmiin ja missä on lumen raja?

Kaikki näyttä liian täsmälliseltä, tai liian hutkitulta. Leikkaan molempia sopivasti, näin, oliko tässä nyt taas kaikki?

Kurkottelin kivien alle

Sade oli tulossa, menin sitä vastaan. Kohdatessa olimme molemmat hitaita ja rauhallisia.

Oli niin hiljaista, että kuulin maanalaisen puron solinan. Jäin hetkeksi sen rytmiin kiinni, kurkottelin kivien alle.

Kysyin yhdeltä vihreältä, mikä sen nimi nyt taas olikaan. "Hiirenvirna," se vastasi hienostuneesti. Taisi olla aika onnellinen.

Kannoin ulkona kasvaneet lauseet sisälle, aika hienoja. Tarvitseekohan niitä kastella?

Kannan nokkoset keittiöön

Lounaaksi kannan nokkoset keittiöön, nyhdän ensimmäiset ruohosipulit ja kerään suolaheinät suoraan suuhun. Olen silmistänikin jo ihan vihreä.

Kirsikkapuu varistaa lehtiä, ajattelen lohikäärmeitä ja lounatuulia ja lennän niiden mukana pitkin mutkia.

Hämärässä näen miten kaikuluotain heittää lepakot lentämään spiraaleja. Niiden profiilit taivaalla ovat juuri sellaiset kuin kuva supersankarin trikoopuvussa.

Sitten nukahdan parvekkeelle ja herään, kun alhaalla laaksossa auto tööttää kovempaa kuin heinäsirkaat hinkkaavat jalkojaan.

Vaikka tulisi mahanpuruja

Lopetan hämmentämisen, enkä edes katso mitä keitoksessa kelluu. Se saa kypsyä pienellä lämmöllä itsekseen.

Tiedän sinne menneen raakoja suunnitelmia ja esikypsennettyjä ideoita, kaikenlaista mitä päästä nyt sattui löytymään.

Päivän päätteeksi maistan kaksi lusikallista. Maku on kutkuttava, mutta tässä on nyt kyllä aika paljon pureskeltavaa.

Kokonainen kattilallinen omia unelmia. Alettava lusikoimaan, vaikka tulisi mahanpuruja.

Annan kivien hieroa sielua

Kesyttäydyn tarpeen mukaan, mutta alkaa tehdä jo mieli näyttää niille hampaita.

Huskien huuto laakson toiselta kupeelta, nekin on häkitetty, eivät pääse minnekkään.

Pelkkää lumetta, päätän, ja teen silti omat päiväni.

Otan kengät pois ja annan kivien hieroa sielua koko kotimatkan.

Risuja hiuksissa

Olen metsän eläin, kotona puiden katveessa.

Silti vanhanaikainen ajatus lävistää pään: vähän kuin olisin ulkomailla. Alkaa naurattaa.

Sillä tässä minä nyt olen, risuja hiuksissa, elementissäni. Perhonen istuu olkapäälle.

Metsä soittaa jotakin kumisevaa sävelmää, jota korvat eivät kuule mutta jonka tahdissa koko keho tanssii.

Selän alla koko maailma

Haluan lähteä lentoon, otan jo kiihdytysaskelia, mittailen ponnistuspaikkoja.

Sitten vain menen, ja vaikka pelkään, alan nousta!

Muutun taivaankanneksi, selän alla koko maailma.

Siellä sinäkin olet.

Penkeillä vanhat varjot

Mutkittelen tien mukana, risteyksessä lepattavilla lehdillä on sammakoiden sielu.

Näen penkeillä vanhat varjot, kiipeän niiden syliin lepäämään ja suljen silmät.

Matkalla tapaan veitsi kädessä kulkevan naisen, kohteliaan hevosen, keskelle tietä telttaa pystyttävän miehen ja cowboy-hattuisen sedän.

Silmien ohi juoksee muitakin hahmoja ja jokin lehahtaa ilmassa, ehkä kotka? Riippuliitäjä? Kärpänen?

Parempaa aikaa ei ole

Kerron teille salaisuuden: kuvittelemasi tulevaisuus ei ole olemassa!

On vain tämä hetki, ikuisesti. Parempaa aikaa ei ole, ulkona on aina sää, hymyily on ilmaista, onnellisuudesta päätämme itse, ja meille on annettu kehot, joista pitää huolta.

Meille on annettu älykkäät mielet. Miksi niin usein unohdumme silti samoihin, hedelmättömiin ajatuksiin? Kuka ne on meihin asentanut? Eikö evoluutio ja kehitys olekaan meidän kaikkien vastuu?

Olla itsensä paras versio. Päättää omasta ikuisuudestaan.

Olla nyt, mitä haluaa olla aina.

Kauriiden keveät koivet

Löydän takaisin keittiöön: sukellan pinaattiin ja kieriskelen kukkakaalissa.

Auringolla on keltaiset kädet, ne koskettavat kaikkea uteliaana, ja lintujen suut huutaa "Kevät! Kevät! Kevät!"

Kauriiden keveät koivet, loivat päivät ja lämpöä ahnehtivat solut.

Avaan oven ja annan uuden ajan alkaa.